Kuninkaantien Taiteilijat – Kungsvägens Konstnärer ry
Kuninkaantien Taiteilijat – Kungsvägens Konstnärer ry on
kauklahtelainen noin 30 taiteilijan
yhdistys, jonka toiminta kietoutuu vanhan Kuninkaantien ja sen historian ympärille.
Useimmat jäsenistä ovat harrastajataiteilijoita, jotka työskentelevät omissa
tiloissaan. Yhteisiä tapahtumia ovat kurssit, kokoukset, retket ja näyttelyt.
Useimmat taiteilijat osallistuvat aktiivisesti myös muihin näyttelyihin.
Taideseura on pitänyt muutaman vuoden ajan kesänäyttelyjä Kirkkonummella
Oitbackan kartanon Orangerissa eli talvipuutarhassa. Kesänäyttelyt ovat
vetäneet paljon katsojia ja Kuninkaantien Taiteilijat ovat saaneet runsaasti
näkyvyyttä ja positiivista palautetta.
Tänä vuonna kesänäyttely pidetään Oitbackan kartanon Tallissa 16.6. – 14.8. 2011.
Suuremmista tiloista johtuen kesänäyttely voidaan pitää yhtenä yhteisnäyttelynä,
jossa on esillä ainakin akvarelli- ja öljyväritöitä, grafiikkaa sekä piirustuksia.
Oitbackan kartanon upeissa maisemissa on tarkoitus järjestää tänäkin vuonna
kesäinen akvarellikurssi.
Syksyllä pidämme teemanäyttelyn Sellon kirjastossa 22.8. – 9.9.2011. Lisäksi
järjestämme kursseja. Olemme saaneet toimintaamme Espoon kaupungin toiminta-avustusta.
Tervetuloa kaikki taiteen tekemisestä kiinnostuneet mukaan
toimintaamme!
Jäseneksi voit liittyä ottamalla yhteyttä puheenjohtajaan tai hallituksen jäseneen.
Jos haluat tukea taideseuraamme taloudellisesti, niin voit maksaa vapaaehtoisen
kannatusjäsenmaksun tilillemme Nordea 142835-41518, viite 11125.
Kuninkaantien Taitelijat – Kungsvägens Konstnärer ry